Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmät. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. lokakuuta 2010

Heippa pitkästä aikaa!

Kesätauko on nyt viimein pidetty, ja satuinpa pääsemään jopa nettiin vähän päivittämään.

Jo pari viikkoa sitten tein syksyn ensireissun, mutta sieltä jouduin palaamaan tyhjin käsin. Ruokakaupalla ei ollut kertakaikkiaan muuta kuin silkkaa roskaa, ja... halpakaupan roskikset on jonnekin siirretty! Missä lie, siitä en tiedä. Ainoastaan paperiastia ja energiajäte ovat entisellä paikallaan, niistähän nyt ei tavallisesti tartu yhtään mitään.

Sunnuntai 101010

Viimeisimmällä reissulla kuljin vanhalla romuisella pyörälläni. Hieman entistä romuisempi siitä tuli, kun etukumi pamahti "yllättäin". Olinpa vielä alikulkutunnelin suulla, jolloin ääni moninkertaistui... Vaikka otti päähän, ajattelin kuitenkin kävellä roskiksille kotiin palaamisen sijasta.

Jogurttia ja viiliä siellä olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta päiväyksistä päätellen olivat olleet siellä jo muutaman tovin. Nappasin mukaan pari pakettia kermaperunalaatikkoa, rasiallisen perunasalaattia, ihan terveen näköisen kukkakaalin, persikoita sekä tosi isoja omenia.


Paluumatkan pyöräilin sitten joka tapauksessa, ihan hyvinhän se silti kulki. Yön hämärissä kaivon pyörävarastosta vielä vanhemman pyöräni, jonka olin jostain syystä tuominnut epäkuntoiseksi. Miksiköhän? Renkaat vaan täyteen ilmaa, ja johan se vaikutti oikeen kelpoiselta yksilöltä. Vähän naksuu jokin siellä polkiessa, mutta hei, ainakin se on ehjempi kuin tuo toinen romuinen! Sitä paitsi paljon kivempi ajaa ja esitellä.

Miusta ihan hyvä syksyn avaus.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Herkkua kerrakseen!

Lauantai 240410

Tyhjän lauantai-illan ratoksi lähdin taas hieman metsästämään. Halpakaupalla ei mitään, mutta ruokakaupalta löytyi pussillinen erilaisia leipomotuotteita, joiden muassa kermamunkkeja ja lihapasteijoita. Jälkimmäiset otin ihan siskolleni vietäväksi, kyllä sitten munkkejakin liikeni. Lisäksi parsakaalia, paprikoita ja banaani.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Tihkusateinen taival tuumaillen

Torstai 220410

Vokottelin naapuritaloutta mukaan roskia tonkimaan, mutta mielummin kävivät nukkumaan. No, mikäs siinä, kyllähän yksinkinkin pärjää... ja saa pitää saaliin kokonaan itellään!

Noh, eipä suuresti iloita. Halpakauppa ei tarjonnut muuta kuin viillon peukaloon (mikä lie sielläkin oli, luulin ensin kaktuksen piikeiksi kun tunsin piston..?), joten pian jo jatkoin matkaa Ruokakaupalle. Tihkusateessa kävely oli mukavaa ja joutuisaa. Olin viettänyt koko päivän kotona sisätiloissa, ja pieni ulkoilu tekikin olosta vähän raikkaamman.

Tavallaan toivoin, että roskiksilla ois joku muukin. Ois hauskaa törmätä toiseen tonkijaan, en oo koskaan. Toivoin, että siellä ois joku tuttu. Mutta ei, siellä ne roska-astiat yksiksensä vaan seisoi.

Sekaroskikset oli hirmu vajaat, mut lopulta yhen painavan säkin pohjalta löysin kolme pulloa salaatinkastiketta ja sipuleita valmiiks pussitettuna (n. 2 kiloa).
Biosta poimin matkaani viime kerralla kaipaamiani omenia sekä tomaatteja, banaanin, viinirypäleitä ja herkkusieniä. Ja kiinankaalia! Kerta kastiketta löytyi, niin pitihän sitten salaattitarpeetkin valikoida viimesen päälle.

Erityishuomio: yhtäkään leipää ei roskien seassa näkynyt. Ihan hyvä sinällään. Mutta liekö jatkuvilla lakoilla jotain osuutta asiaan?

Kokkasinkin tässä välissä jo salaatintapaista settiä... Kuullotin pari sipulia, perään puolenkymmentä herkkusientä ja pari tomaattia. Suolaa, pippuria ja paprikajauhetta. Mössö salaattipedille ja päälle kastiketta. Aika kurmee.


Viinirypäleet tuolla omenien alla piilottelee...

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Tiistain dyykit (090310)

Viime yönä lähin dyykille aika myöhään. Joskus yhen jälkeen yöllä oli vaan fiilis, että voishan tuota oikeestaan kävästä. Näin myöhäsiä ajankohtia tulee harjotettua yleensä kesäsin, kun sillon saattaa muutenkin liikuskella ulkosalla vaikka mihin aikaan.

Halpakaupan roskikset oli ihan tyhjät. Ison metallisen pöntön ulkopuolelle oli tosin jätetty keinuhevonen, semmonen mikä varmaan monella on lapsena ollukin. Siinä oli vaan etupuola irronnut jalaksesta, joten ois ollu helppo liimalla korjata. Jätin kuitenkin sinne, kun ei tarvetta, eikä varsinkaan tilaa sellaselle oo.

Ruokakaupalla jouduin vähän odottelemaan, sillä huomasin lastauslaiturilla olevan rekan. Kaupparakennuksen takapiha on siis semmonen tosi pitkä alue, ja ihan siellä toisessa päässä on roskikset ja se lastauspaikka. Just kun käännyin sinne takapihalle, näin toisessa päässä sen rekan perän ja hätkähdin, mut aattelin että eipä tässä mitään, että kävelenpä pienen lenkin ja tuun pian takasin. Lopulta yli kymmenen minuutin kuluttua rekka viimein tuli kadulle ja jatkoi matkaansa itään. Pistin merkille että se oli sama Koskenlaskija-rekka kun pari kertaa kesälläkin nähty. (No siis kyljen logo sama.) Täytyy tästä lähin pitää sen aikataulu mielessä, ettei enää osuis samaan aikaan. (n. 01:45)

Kun hermostuttavan venailun jälkeen pääsin livahtamaan takapihalle, myhäilin jo mielessäni, että luvassa täytyy olla jollaintapaa hieno saalis, kerran pieniä vastoinkäymisiä / hidasteita jo sattui.
Myöhesestä ajankohdasta huolimatta kukaan muu ei ollut ehtiny ennen miuta. Nykyään aika harvoin säkeissä onkaan availun merkkejä.
Sekaroskiksessa oli hirmusesti muoviin pakattuja kasviksia, mm. kirsikkatomaatteja ja niitä kukkakaaleja joita ennekin on löytynyt. Vaikka niissä parasta ennen -päiväykset saattaa olla kaukasiakin, ne on ihan kunnossa. Nostelin säkkejä järjestelmällisesti astiasta maahan ja tongin - kaikista lihamehuista ja rikkoutuneista jogurteista välittämättä aika huolettomasti. Siellä oli tietysti myös monenlaista lihatuotetta ja sitten valmispakattuja keittovihanneksia, mutta koska vihannesta löyty muutenkin niin loistavasti, niin jätinpä ne.
Ensimmäinen bioastia oli täynnä irtonaisia kasviksia, valkkasin parhaan näköset tomaatit, greipit ja viinirypäleet. Toisen bioastian avattuani huokasin huomaamattani "ei hitto...", sillä sekin oli ihan täynnä. Muutama tomaatti lisää, ja omenia. Viimesestä biosta tiesin että siellä on vaan leipää, jota en niin välitä ottaa, mutta kyllä sieltä semmonen pullapitkon tapanen mukaan lähti.

Erityishuomio tällä keikalla kiinnitty valoon, tai oikeestaan sen puutteeseen. Roskisten yläpuolella oleva valo oli sammunut - tai sammutettu. Aina ennen se on ollut merkittävä apu tuotteiden tutkimisessa... Liekö sitten ihan tarkotuksella vähennetty valaistusta kaupan puolesta, jottei öiset aarteenetsijät pääsis niin helpolla. Sivummalla oli kuitenkin pari valoa vielä, niin ei ihan sokkona tarvinnut tonkia. Ehkä kuitenkin täytyy taas jatkossa kantaa taskulamppua mukana.

Kotiin palattuani oli jo niin myöhä, etten jaksanut tehdä saaliille paljoakaan. Hedelmät ja tomaatit pesin ja valkkasin vielä huonot pois, mutta kukkakaalit jätin tälle päivää. Keitin kaaleja jo yhen viiden litran kattilallisen, saapa nähhä mitä saan pakkaseen mahtumaan, kun vielä lisääkin keitettävää ois. Tomaatitkin lienee parasta keitellä kastikkeeksi ihan pian.

Saalis:
- kukkakaalia yht. kaksi kiloa
- naposteluporkkanoita pussillinen
- kirsikkatomaatteja kaksi rasiaa
- tomaatteja muutenkin
- greippejä, appelsiineja, viinirypäleitä, kiivi
- valkosipuleita (! valmiiksi pussissa (ei kuvassa))


Kraah, ihan kamalia nää kuvat. Pitäis hankkia oikee kamera.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Aika mukavasti perussyötävää

Lauantai 06.03. / ruokakauppa / K mukana.

- unikonsiemenleipäsiä
- perunapiirakoita, 6 kpl = 1 pss
- viinirypäleitä, arviolta ainakin yli kilo
- sipuleita
- omenia, päärynä
- kauralimppu

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Tavaraakin!

Sunnuntai 28.2. / ruokakauppa, halpakauppa / K messissä.

Syötävät, ruokakauppa:
- karjalanpiirakoita, kaksi pussia
- kukkakaalia, kolme pakettia
- omenia määrätön määrä
- K otti myös leipää

- välipalapatukoita paketti (halpakauppa)




Muuta (halpakaupalta, mutta kaikki tämä on vanhaa tavaraa):
- nelisenkymmentä c-kasettia (mm. Kauko Röyhkä, Green Day, The Doors, Ismo Alanko, RHCP, aika kiva määrä vanhaa punkkia...), vain muutama itse nauhoitettu
- astioita, keittiötarviketta (mm. siivilä, Kermansaven tarjoiluastia, termospullo, Karhulan iso lasipurkki...)
- kahden kilon käsipainot
- punaisia villalankamattoja, kaksi isoa ja kaksi pientä
- Nykysuomen sanakirja, 6-osainen

Kuvasin nyt vaan nuo kasetit: