Kappas vaan. Oon ollut niin kauan poissa, että Bloggerikin on muuttunu ihan tunnistamattomaksi...
Tänä iltana kutsu kävi ruokakaupalle. Se on nykyään oikeestaan ainut paikka, jossa miulla on mahollisuus dyykata. Nyt siis K:n kanssa liikkeellä pitkästä aikaa.
Siinä roskiksille suunnatessamme huomasimme vastasataneessa lumessa kengänjäljet, jotka eivät näyttäneet palanneen vielä. Tuntui jännittävältä, sillä en oo koskaan tavannut roskiksilla ketään vieraita... Jotenkin hämmennyksissäni en muistanut ajatella, olisiko tällaselle roskistapaamiselle jotain etikettiä, mutta ilmeisesti emme kuitenkaan paljoa tunkeilleet apajille. Mukavan oloinen nuori nainen esitteli mitä kaikkea oli jo roskiksesta poiminut, ja tarjosi niistä myös meille. Jonkun säkin pohjilta tongin monta pussia porkkanoita ja rasiallista kananmunia, joten saatoin ojentaa siis jotain hänellekin.
Aika pian jäimme kahden K:n kanssa, ja tapani mukaan aloin miettiä, toiminko oikein. Emme kai karkuuttaneet vierasta? No, kyllä hänellä taisi olla jo paljon tavaraa mukanaan, ja vaikutti muutenkin ihan hyvähenkiseltä kaikki...
Noh jaa. Siellä oli siis tavaraa ihan ylettömät määrät, aika vanhojakin juttuja. Juustoa elokuulta? Jotain lihalasagnea oli monta vuoallista, harmi ettei K halua ottaa liha-asioita roskiksesta. Useimmat jogurttipakkaukset olivat tietysti rikkoutuneet ja sotkivat toisia tuotteita.
Tämän kökkäreisen kirjotuksen pääasia on nyt kuitenkin se, että saaliini
muotoutui seuraavaksi: Pari pussia pikkuporkkanoita, purkillinen parta-tzatzikia (miten tätä käytetään?), suuuuri kukkakaali, leipäjuustoa, kananmunia (näköjään yht. 24 kpl.) K keräsi leipäroskiksesta riisipiirakoita ja rieskaa, litran jogurttipurkin otti ja margariinia. Taisi hällekin kelvata kananmunat ja porkkanat. Enmuistaolikomuuta.
Oh, oon niin onnellinen tuosta kukkasesta. Keitän sen kohta pakkaseen, pahempien aikojen turvaksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kananmunat. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. joulukuuta 2011
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Maitotuotteita! Maitotuotteita!
Perjantai 120310
Tänään tarjoutu mahollisuus käyä vähän kauempanakin katsastelemassa dyykkauspaikkoja, kun auto oli käytettävissä. Remmissä siskoni K ja poikaystävänsä I, joka toimi kuskina.
Suunnitelmien mukaan kävimme tutkimassa kaupungin toista puolta, johon tuli kyllä suhtauduttua aika skeptisesti. Siellä on lähinnä isoja kauppoja, joiden roskikset on tavallisesti lukkojen takana. Ei lopulta monia roskapaikkoja löydettykään, vähän hankala homma kun ihan tuntemattomia ne alueet. Kuuluisa Lidlikin lukossa. Silmäilin vähän että verkon ali kyllä pääsisi, mutta ei nyt sitten sellasta viittinyt.
Vielä yksi syrjemmässä oleva kauppa oli myös hakusessa, mutta aikamme pyörittyämme löytämättä mitään lähdimme ajamaan omille kulmille päin.
Vähän jo ehti lannistamaan tuo tulokseton löytöretkeily, mutta Omalla Ruokakaupalla käynti on aina iloinen asia. Jos jonkimmoista lihaa ja kalaa siellä tuli vastaan. Harmikseni K eikä I kumpikaan innostunut niistä, ja itsehän en siis kyseisiä tuotteita lainkaan käytä. SInne jäivät hienot savukalat ja paistilihat. Joskus muuten on tullut vastaan kokonaisia paistettuja kanoja, ja sillon on melkeen tehny mieli luopua kasvissyönnistä ja ottaa ne matkaan sieltä. Eihän paistettu kana mene miksikään ainakaan ihan heti, ja miusta tuommonen on muutenkin aika loistavaa tavaraa roskislöydöksi. Ehkä seuraavan kerran täytyy soittaa jollekin lihansyöjäkaverille ja kysyä kelpaisko. Oikeestaan tiiän jo yhen jolle varmasti kelpais, yhen joka ei nyrpistele roskiksille.
Niin, ruokakaupalta löytyi lopulta pussillinen leipomuksia, siinä oli jotain lihapiirakoita, perunarieskoja ja pitsakin jopa. Tuli hyvä mieli. Biossa oli toki leipää ja hedelmiä; otin vähän pitkoa mutta hedelmät jätin sikseen, sillä tiistain reissulta on vielä runsaasti jäljellä.
Halppakauppa oli tylsä, ihan tyhjää ja paperiroskaa, mutta sen jälkeen suuntasimme vielä vähän pohjosen suuntaan, kaupunginosaan jonka sanotaan olevan Kouvolan Monaco. Muutamia pikkukauppoja tarkastelimme, joku oli harmittavasti lukossa ja toisen roskiksille oli suora näköyhteys viereisen pubin terassilta. Mutta yhdessä paikassa sitten tärppäsikin! Kivassa suojasassa paikassa lukitsemattomat sekaroskikset. Jogurttia niin tölkeissä kuin pikareissakin, rahkaa, maitoa, sekä iso rasiallinen kananmunia (yhden ollessa rikkoutunut). Loistavaa!
Nyt kuitenkin tuntui, että kaiken olemme antaneet (tai saaneet), ja on aika palata kotipesään. Minun pihassani teimme saalinjaon, kiitin antoisasta retkestä ja tulin kotiin syömään pullaa. Ikävä kyllä se ei halunnut kuvaan.
Jaon jälkeen minulle jäi:
- puolikas pullapitko
- kolme pikkusta perunarieskaa
- kananmunia seittemän
- Kalinka-jogurttia kaks pikaria
- vaniljarahkaa kaks purkkia
- mansikkajogurttia tölkki
- (luomu!)maitoa tölkillinen myös

Kolmekymmentä prosenttia hinnasta pois? Ääh, haen ne roskiksesta sitten illalla.

Tunnisteet:
i,
jogurtti,
k,
kananmunat,
kotiseutumatkailu,
leipomotuotteet,
leipä,
maito,
perjantai,
rahka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)